Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


lauantai, 6. marraskuu 2010

Ulin ekat agitreenit

Ulikin on siis päässyt nyt tutustumaan agilityyn. Muutamia kertojahan Uli on ollut Milan treeneissä mukana Lägin kentällä ja hallilla, ja vaikkei ole radalle koskaan päässyt on se ollut ihan intopiukkana menossa radalle ja innostuu katsoessaan muita koirakkoja. Olenkin Ulin kanssa enimmäkseen leikkinyt ja tokoillut hallin toisella puolella ja ottanut ohessa rauhoittumistreenejä. Toivoisin osaavani opettaa sen rauhoittumaan hieman paremmin agilityradan reunalla kuin emänsä. :)

Pari viikkoa sitten olin Ulin kanssa Vappu Alatalon hyppykoulutuksessa. Meillä on pieni pentuporukka (Milan pennuista Uli, Rusti, Pärre ja Usva sekä bc Donna), joiden on tarkoitus käydä parin kk välein Vapun opissa. Toivon mukaan näille kehittyy alusta asti oikeanlainen hyppytekniikka ja se auttaa meitä myös jatkossa lajin parissa. Ensimmäisellä kerralla Vappu piti meille luennon aiheesta jonka jälkeen otettiin alkuharjoituksia yhdellä hypyllä (ponnistuspuomeilla) namille tai lelulle lähettäen. Yhden hypyn - 4 hypyn sarjoja treenataan ilman rimoja käyttäen ponnareita seuraavaan treenikertaan asti.

Eilen olimme sitten niissä ensimmäisissä "ihan oikeissa" agilitytreeneissä kun suuntasimme Terhin & Pärren ja Minnan & Usvan kera Lietoon Jänesniemen Elinan oppiin.

Ensin treenasimme hyppyestettä käyttäen riman sijasta ponnistuspuomia. Hyppyä otettiin ensin vastaanottona. Elina neuvoi että kelpiepennun kanssa olisikin hyvä palkata ohjaajaa kohti tuloista, ne kun usein tykkäävät työskennellä itsenäisemmin ja helposti kaukana ohjaajasta (huomattu on!). Sitten hypylle lähetettiin pentua, joko odottavalle lelulle tai namille. Lopuksi myös kuljetuksina, joissa nami/lelu jätettiin odottamaan esteen taakse ja lähdettiin yhtä aikaa koiran kanssa, mutta ohjaaja juoksi palkasta ohi. Koiran olisi pitänyt ottaa nami mukaan matkalta. Jos palkka jäi, saattoi se olla vihje siitä että koira "jahtaa" mielellään ohjaajaa ja neuvoksi tuli treenata tuollaisia ihan vaikka kotipihalla ilman hyppyä. Koiran ei olisi tarkoitus tuijottaa koko aikaa ohjaajaa ja suorittaa sille annettu tehtävä (mene hypyn yli ja ota palkka) ohjaajan liikkumisesta huolimatta.

Putkeenkin tutustuttiin. Ulihan ei ole putkeakaan tehnyt vielä ollenkaan. Sama kuvio siinä, ensin luoksetulona, sitten lähetyksenä ja lopuksi kuljetuksena. Ulista nyt ei ainakaan suoraan tullut putkihullua (huh helpotusta), joten me tehdään vielä muutaman kerran pelkkää putkea, mutta pian saamme kuulema siirtyä yhdistämään sitä hyppyyn tai kahteen.

Takaakierto. Tähän saatiin ohjeet, mutta ei treeneissä ehditty harjoitella. Tärkeä muistaa ohjata koiran puoleisella jalalla ja kädellä ja että ohjaajan rintamasuunta osoittaa siivekkeen reunaa kohti. Palkka odottamaan siivekkeen taakse ja koira hypyn kautta takaisin ohjaavaan käteen. Jatketaan vähän matkaa esteestä poispäin koiran kanssa ja palkka. Ensin ihan takaakiertona, sitten myös takaakierto-valssina. Ja tosi nopeasti lähdetään kasvattamaan etäisyyttä ja ottamaan eri lähestymiskulmia, ettei jäädä junnaamaan siivekkeelle asti viemiseen.

Sylikäännös. Ensin ilman estettä, sitten yhdellä hyppyesteellä. Ohjaajan liikkeeseen sisältyy aina peruutus, joten aloitettiin niin, että ohjaaja peruuttaa hypyn sivusta sen taakse kutsuen samalla koiraa tulemaan mukanaan (edessään). Palkka odottamassa hypyn takaisintulopuolella (eli sillä puolella mistä lähdettiin liikkeellekin). Esteen ohi, koira kädellä auttaen ohjaajan taakse, jossa käännös ohjaajasta poispäin ja hypylle. Ohjaaja liikkuu siis samalla linjalla taakse ja eteen. Tässäkin tulee muistaa palkata (etenkin kelpietä) siinä peruutusvaiheessakin, jotta ohjaajan lähelle tulo vahvistuisi. Yllättävää, ettei Uli kertaakaan mennyt odottavalle palkalle, vaikka se oli aina sen "nenän edessä", ennen lupaa siis. Ensimmäisellä kerralla se hieman katseli sinne päin ja oli lähdössä, mutta tuli kutsusta oikeaan suuntaan. Muistettava että ohjaajan "taakse" kääntymään päästettäessä taakse ohjaava käsi ja myös jalka ovat koiranpuoleiset.

Kontaktit. Tavoite 2on/2off / nosetouch. Aloitimme kontaktien alasmenotreenin puomilla. Koira puomille puomin alaosasta, tässä vaiheessa ohjaaja puomin alastulon edessä. Näytettiin koiralle sormella maata ja heti kun pentu laski kuononsa alas (etujalat maassa, takajalat puomilla), nami maahan sen eteen. Samalla "puomikerralla" tätä toistettiin lukuisia kertoja jatkuvalla syötöllä. Jos koira piti päänsä alhaalla tai tarjosi itse "nokkimista", palkattiin ja kehuttiin ilman jatkuvaa maan osoittelua. Lopuksi vapautus kutsulla onnistuneen ja kehutun nosetouchin jälkeen. Näitä voi treenailla lähes missä vain, missä koira voi olla takajalat ylempänä etujalkoja, esim. kotona sohvatyynyn avulla lattialla, metsässä kiveltä, rappusissa tms. Näitä treenejä tehdään nyt ennen kuin siirrytään koko puomiin.

Yllättävän paljon saimme tunnissa aikaan kolmen koirakon kanssa. Elina neuvoi jokaista jokaisessa osa-alueessa, minkä lisäksi treenasimme niitä itseksemme samalla kun Elina ohjasi muita. Näillä eväillä on hyvä aloittaa. Seuraavat ohjatut treenit olisi joulukuussa, mutten ole varma pääsenkö sinne (täytyy yrittää!). Pakko ehtiä treenata ennen sitä, ei kehtaa mennä näytille jos ei olla mitään opittu...

Osaavan ihmisen treeneihin meno näin pienen pennun kanssa oli todella helpottavaa. En  ole todella tehnyt Ulin kanssa agilityyn liittyen juuri mitään, agilityesteillä en todellakaan yhtään mitään, ja nyt tuntuu ihanalta kun joku sanoo mitä tehdään ja ennen kaikkea MITEN tehdään. Ei tarvitse itse yrittää miettiä ja muistella miten nämä asiat opetettiinkaan ja mitä kaikkea pitäisi huomioida juuri tämän koiran kanssa. Elina osasi antaa hyviä neuvoja ei vain näiden perusjuttujen opettamiseen vaan siihen mitä kelpieiden kanssa on hyvä huomioida. Jos sitä taas tällä kertaa osaisi jättää muutaman virheen enemmän tekemättä koiran koulutuksessa.

lauantai, 6. marraskuu 2010

Piiiiitkästä aikaa

Blogin huimasta päivitystiheydestä huolimatta olemme elossa ja hyvinvoivia. Kesä ja pennut olivat ja menivät. Milan pennuista lisää siis pentublogista, joskin jatkokuulumisia tulee tänne kunnes saan kennelille kotisivut aikaiseksi. Pennuista 6 jäi tänne "etelään", yksi lähti edustamaan Ouluun. Olen nähnyt pennuista suurinta osaa ahkerasti, meillä kun on oma pentujen tokoryhmä. Sen mitä olen pentuja nähnyt ja mitä niistä olen kuullut, on ollut positiivista. Kaikki ovat reippaita ja ihania kelpien alkuja.

Meille Milan seitsemästä pennusta jäi siis yksi narttu, Melekonen Akka, kotoisammin Uli. Uli on oikein hauska pakkaus. Sen kanssa on toistaiseksi lähinnä opeteltu elämään, mutta siinä sivussa on aloiteltu tokoilua ja nyt myös agilityn perusteita.

Mila on päässyt takaisin agilityradoille, joskin toistaiseksi vain treenipuolella. Nyt haluan oikeasti saada sen kääntymään paremmin ja tulemaan tarvittaessa myös lähelleni. Välillä se tuntuu aivan tuskaisen vaikealta, mutta esim. viime treeneissä este - palkka - kaksi estettä - palkka - este- palkka metodi näytti jo hieman tuottavan tulosta ja Mila alkoi loppua kohti selvästi kunnioittaa enemmän ohjauksiani, aivan kuin se olisi huomannut minunkin olevan radalla :) Mila palasi hienosti mammalomalta tokoilun pariin syyskuussa saaden alokasluokan kokeesta ykköstuloksen. Nyt harjoittelemme ylempien luokkien liikkeitä. Hitaasti mutta varmasti.

Doris-prinsessa hyväksyi parin kuukauden ällötysvaiheen jälkeen Ulinkin osaksi laumaa ja nykyisin Doris on oiva leikkikaveri myös Ulille. Doris on päässyt aina välillä hieman aksailemaan, mutta vain huvin vuoksi, "virallisesta" agitouhusta neiti saa olla eläkkeellä. Doris saa nauttia elämästään metsälenkkien ja satunnaisten treenien sekä jälkien teon muodossa. Mukavuudenhalukin tuntuu entisestään muorilla kasvaneen. Iloista Doriksen kohdalla on se, että suolisto tuntuu toipuneen pätkäisyoperaatiostaan vihdoin hyvin. Ripulielämä tuntuu olevan taaksejäänyttä (joskin satunnaiset ruokavarkaudet saattavat saada mahan löysälle) ja Doris joutui jopa hieman laihdutuskuurille. En olisi uskonut iloitsevani siitä että jollakin koiristani on liikaa rasvaa kyljissä, mutta Doriksen kohdalla se on ollut merkki parantumisesta. Ihanaa!

Tällaista tänne näin pikaisesti. Yritän nyt taas alkaa pitää treenipäiväkirjaa blogissa, joten eiköhän päivityksiäkin tule useammin.

lauantai, 10. heinäkuu 2010

Dino 22.3.1997 - 9.7.2010

 

Varjot kasvavat, on tullut ilta

nurmen kukat jo sulkeutuneet

karjaa noudetaan pois laitumilta

ja hiljaa ovat järvien veet

 

Joskus pelkäsin, en enää pelkää.

Tyynin mielin nyt ootan mä vaan

Ei heikoille käännetä selkää,

vielä portin mä nään raollaan

 

Ja kun viimeisen lauluni kuulet

se on kaunis ja rauhallinen

Ehkä hiljainen hyräily tuulen

taikka viserrys varpusen

 

Ehkä hiljainen hyräily tuulen

taikka viserrys varpusen

 

Ookkidogin Dino-Caurus, Dino a.k.a Kuningasjätkä, Ipi, Paapparainen, Rokki-Pappa, Ipana jne. sai lähteä paremmille herkuttelumaille nopeasti edenneen sairauden vuoksi 13 vuoden iässä. Perjantai oli ensimmäinen päivä, jolloin Dino alkoi sairautensa vuoksi olla hieman normaalia väsyneempi, mutta mieli oli vielä virkeä. Tiesin, että kunto tulee vain huononemaan ja päätin että Dinon on parempi lähteä nyt saappaat jalassa kuin kuihtua pois.

Dino oli ensimmäinen ihan ikioma koirani, ensimmäinen omilla rahoillani ostettu. Se kulki mukanani pitkään ja vaikka ympärillä asiat ovat sinä aikana muuttuneet paljon, yksi on säilynyt - Dino. Dinon kanssa olen saanut jakaa iloja ja suruja ja sen kanssa olen saanut kokea paljon. Minusta on jotenkin uskomatonta, miten me Dinon kanssa luotimme toisiimme ja kuinka hyvin Dino osasi minua lukea. Se oli ystävä niin surun hetkinä kuin ilon päivinä. Dinoa parempaa koiraa en olisi ikinä voinut saada! Kiitos Dinolle ihanista vuosista, annoit niin paljon!

 

 

 

sunnuntai, 23. toukokuu 2010

Pomp Pomp

Viime tiistaina Mari oli taas meitä kouluttamassa tokoilun saloihin.

Katsottiin vähän jättävien treenaamista ja saatiin siihen vinkiksi hyvä harjoitus. Tarkoitus on siis yrittää estää koiraa tekemästä oikein. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin jo parissa viikossa se on auttanut ainakin Milalla seisomiseen - ei steppaile enää. Koira siis jätetään alkuun ilman seuraamista paikoilleen, ja sitten sitä vedetään hihnasta eri suuntiin. Sen pitäisi pyrkiä vastustamaan liikettä ja pysyä paikoillaan kevyestä vedosta huolimatta. Palkataan paikoillaan pysymisestä. Tätä treenailin Milan kanssa ensin ihan makoilussa ja istumisessa ja sitten myös seisomisessa. Jos liikuttaa jalkojaan (Milan kun pitäisi osata jo pysyä paikoillaan), käydään jalat siirtämässä oikeille paikoilleen. Tämä ei tietenkään ole se lähtötreeni, vaan koiran pitäisi jo jotenkin osata itse asento. Sitten otetaan pari seuraamisaskelta mukaan ja samalla kuin koiralle annetaan asentokäsky, sitä vedetään hihnasta eteenpäin - se tietää että pitää pysyä paikoillaan ja kun se oppii  vastustamaan eteenpäin vetävää liikettä, pitäisi pysähtymisestä tulla nopea ja edistämätön. Treenaillan ja katsotaan miten käy :)

Perusasentoon tuloon oli ilmestynyt jo kerran unohdettu ongelma - nimittäin hyppäys. Pomp pomp ja Mila tuli perusasentoon kättäni tökkien ja ylöspäin hyppien. Elikäs hieman taaksepäin mennään ja vahvistetaan jonkin aikaa jalkojen maassa pysymistä auttamalla kädellä.

Oikealle ja vasemmalle päin kääntymisiä katsottiin myös hieman ja sain neuvoja merkin treenaamiseen, Mila kun tahtoo mennä merkistä n. 1m takaviistoon.

Testattiin myös, osaako koira oikeasti sivulle-käskyn. Koira istumaan, itse parin metrin päähän sen eteen kasvot sitä päin ja silmät kiinni. Sitten "Sivu"-käsky (tai mikä nyt onkaan) ja katsotaan mitä koira tekee. Ensimmäisellä käskyllä Mila kävi maahan, mutta toisella tuli sivulle. Tällaisia harjoitteita on Milankin kanssa hyvä tehdä - keskittymistä ja tarkkuutta sille.

Tokoa treenailemme edelleen tässä vaiheessa tiineyttä, saa Mila vähän mielenvirkistystä ja aktivointia.

tiistai, 18. toukokuu 2010

Maastonakki kylässä

Dorkajengi sai pohjoisen vieraita, kun Helin maastonakeista yksi tuli meille hoitoon Helin reissun ajaksi. Pitko, jonka idoli Doris on pennusta asti ollut, vaikutti viihtyvän oikein hyvin. Koirat ovat siis tunteneet toisensa pienestä pitäen ja minäkin olen tutustunut Pitkoon jo pentulaatikossa. Pitko oli kyllä hyvin helppo ja huomaamaton vieras. Öisin se nukkui idolinsa vieressa sohvalla ja päivisin viihtyi koko porukan kanssa ulkona. Metsälenkeillä tytöt kirmasivat peräkanaa Doriksen johdolla. Ei tuntunut yhtään pahalta vaikka oli taas neljä koiraa taloudessa...  Pitko palasi jo kotiinsa, mutta se on tervetullut hoitoon toistekin! Ja niin, ei olisi mitenkään mahdotonta ajatella joskus itselleen omaa maastonakkia... Mutta se jää jonnekin hamaan tulevaisuuteen :D