Elämää pennun kanssa, osa 1

Ennen uutta vuotta perheeseemme liittyi australiankelpietyttönen Mila. Miten pennun tulo taloon voikin kerta toisensa jälkeen jännittää niin kovasti? Pentua hakiessa emme olleet vielä edes keksineet sille nimeä, mikään ei vain tuntunut oikealta. Pennun oltua meillä 2 päivää keksimme Milan, ja sehän se oli!

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Vaikka meilläkin noita koiria on ja on ollut, tulee jokaisen kohdalla samat kysymykset ja pelot mieleen miten pärjäämme koiran kanssa, miten se opetettiinkaan sisäsiistiksi, entäs hihnassa kulkemaan? Miten onnistun varmistamaan, että pennusta kasvaa kunnollinen, avoimesti ja iloisesti maailmaan suhtautuva koira? Pystynkö tarjoamaan pennulle sellaisen kodin ja elinympäristön, minkä se tarvitsee? Osaanko olla sen luottamuksen arvoinen? Jokaisen koiramme kohdalla olemme varmasti tehneet virheitä, ja toivonani onkin, että olisin niistä jotain oppinut. Ihanaa on myös, että lähellä on koiraihmisiä, joilta voi aina kysyä apua ja että voin luottaa myös kasvattajaan!

 

Mila siis tuli taloon ja valloitti meidät! On aivan ihanaa, kun talossa on taas vilskettä ja vilinää, välillä jopa rasittavuuteen asti J. Maailmakin avautuu ihan uusin silmin, kun sitä yrittää katsoa pennun silmin. Kaikki on uutta, ihmeellistä ja kiinnostavaa! Näiden viikkojen ajan, mitä Mila meillä on ollut, olemme lähinnä opetelleet talon tavoille, ja rakentaneet suhteemme perustaa. Sisäsiisteysharjoitukset aloitettiin heti ja rauhoittuminen ennen ruuan saantia on jo tullut tutuksi. Kaulapannasta on yritetty tehdä mukava juttu, ja hihnassa kävelyä harjoitellaan. Yksinoloakin opetellaan. Kärsivällisyyttä ja jatkuvaa ulkona ramppaamistahan tämä vaihe vaatii, mutta uskon, että se palkitaan.

 

Tarkoitus oli opettaa kaikki koirat vihdoinkin nukkumaan olohuoneessa, jotta minäkin saisin nukkua sellaisessa asennossa kuin haluaisin. Neljä koiraa minun puolellani on jo hieman liikaa (kun eivät ne mene miehen puolelle nukkumaan hän kenties vahingossa potkii tai tönii niitä). Tietäähän sen miten siinä kävi. Olin lomalla ensimmäiset viikot ja pitkät aamu-unet houkuttelivat. Kun pentu aamulla lattialta heräsi, nostin sen sänkyyn, jossa se tyytyväisenä nukkuikin pitkään. Nyt Mila otetaan sänkyyn jo illalla ja olemmekin saaneet nukkua yöt rauhassa, jopa aamuyhdeksään asti. Eikä pissojakaan yöllä tule. Se siitä koirien olohuoneessa nukkumisesta

 

Olen alkanut kuljettaa Milaa mukana erilaisissa paikoissa, jotta se tottuisi siihen. Olemme käyneet Mustissa ja Mirrissä, eläinlääkärin vastaanotolla, Lägin hallissa ja muutaman tuttavaperheen luona. Ensimmäisillä "reissuilla" Milaa hieman jännitti, mutta mitä enemmän iloisia kokemuksia se on saanut, sitä reippaammaksi se on tullut. Yritänkin toimia nyt niin, että se saisi vain positiivisia elämyksiä, enkä vaadi siltä enempää, kuin mihin se on valmis. Seuraavalla kerralla uskallamme kenties enemmän. Olemme myös tavanneet muutamia tuttuja, kilttejä koirakavereita. Pennun on mielestäni tärkeä oppia myös kommunikoimaan erilaisten koirien kanssa. Ja mikäs pennulle olisi kivempaa, kuin leikkiä lajitovereidensa kanssa.

 

Silloin kun pissaralli alkaa kyllästyttää, muistutan itselleni, että pentuaika on loppujen lopuksi lyhyt. Nopeasti ovat ohi pentuajan rasittavat piirteet, mutta myös pentuajan ihanuus. Pennun seuraaminen ja sen kanssa kasvaminen on valloittavaa ja siitä kannattaa nauttia. Aikuisen koiran kanssa suurin osa ongelmista on jo ratkaistu ja elämä asettunut uomiinsa. Pentu tarjoaa uuden tavan katsoa maailmaa ja päivittäisiä onnistumisen ja uskaltamisen riemuja, sekä haasteita. Pentuaikana rakennetaan pohja koiran tulevaisuudelle, sille minkälainen aikuinen koira siitä kasvaa. Perimän ja perusluonteen vaikutusta ei voi unohtaa, mutta ne kokemukset, mitä pentu saa, muokkaavat sen näkemystä maailmasta ja suhtautumista uusiin asioihin. Toivottavasti osaisin näyttää Milalle, miten ihana tämä maailma on ja että minuun voisi luottaa kaikissa tilanteissa!

 

                               344715.jpg