Varjot kasvavat, on tullut ilta

nurmen kukat jo sulkeutuneet

karjaa noudetaan pois laitumilta

ja hiljaa ovat järvien veet

 

Joskus pelkäsin, en enää pelkää.

Tyynin mielin nyt ootan mä vaan

Ei heikoille käännetä selkää,

vielä portin mä nään raollaan

 

Ja kun viimeisen lauluni kuulet

se on kaunis ja rauhallinen

Ehkä hiljainen hyräily tuulen

taikka viserrys varpusen

 

Ehkä hiljainen hyräily tuulen

taikka viserrys varpusen

 

Ookkidogin Dino-Caurus, Dino a.k.a Kuningasjätkä, Ipi, Paapparainen, Rokki-Pappa, Ipana jne. sai lähteä paremmille herkuttelumaille nopeasti edenneen sairauden vuoksi 13 vuoden iässä. Perjantai oli ensimmäinen päivä, jolloin Dino alkoi sairautensa vuoksi olla hieman normaalia väsyneempi, mutta mieli oli vielä virkeä. Tiesin, että kunto tulee vain huononemaan ja päätin että Dinon on parempi lähteä nyt saappaat jalassa kuin kuihtua pois.

Dino oli ensimmäinen ihan ikioma koirani, ensimmäinen omilla rahoillani ostettu. Se kulki mukanani pitkään ja vaikka ympärillä asiat ovat sinä aikana muuttuneet paljon, yksi on säilynyt - Dino. Dinon kanssa olen saanut jakaa iloja ja suruja ja sen kanssa olen saanut kokea paljon. Minusta on jotenkin uskomatonta, miten me Dinon kanssa luotimme toisiimme ja kuinka hyvin Dino osasi minua lukea. Se oli ystävä niin surun hetkinä kuin ilon päivinä. Dinoa parempaa koiraa en olisi ikinä voinut saada! Kiitos Dinolle ihanista vuosista, annoit niin paljon!