Varjot kasvavat, on tullut ilta
nurmen kukat jo sulkeutuneet
karjaa noudetaan pois laitumilta
ja hiljaa ovat järvien veet
Joskus pelkäsin, en enää pelkää.
Tyynin mielin nyt ootan mä vaan
Ei heikoille käännetä selkää,
vielä portin mä nään raollaan
Ja kun viimeisen lauluni kuulet
se on kaunis ja rauhallinen
Ehkä hiljainen hyräily tuulen
taikka viserrys varpusen
Ehkä hiljainen hyräily tuulen
taikka viserrys varpusen
Ookkidogin Dino-Caurus, Dino a.k.a Kuningasjätkä, Ipi, Paapparainen, Rokki-Pappa, Ipana jne. sai lähteä paremmille herkuttelumaille nopeasti edenneen sairauden vuoksi 13 vuoden iässä. Perjantai oli ensimmäinen päivä, jolloin Dino alkoi sairautensa vuoksi olla hieman normaalia väsyneempi, mutta mieli oli vielä virkeä. Tiesin, että kunto tulee vain huononemaan ja päätin että Dinon on parempi lähteä nyt saappaat jalassa kuin kuihtua pois.
Dino oli ensimmäinen ihan ikioma koirani, ensimmäinen omilla rahoillani ostettu. Se kulki mukanani pitkään ja vaikka ympärillä asiat ovat sinä aikana muuttuneet paljon, yksi on säilynyt - Dino. Dinon kanssa olen saanut jakaa iloja ja suruja ja sen kanssa olen saanut kokea paljon. Minusta on jotenkin uskomatonta, miten me Dinon kanssa luotimme toisiimme ja kuinka hyvin Dino osasi minua lukea. Se oli ystävä niin surun hetkinä kuin ilon päivinä. Dinoa parempaa koiraa en olisi ikinä voinut saada! Kiitos Dinolle ihanista vuosista, annoit niin paljon!
Kommentit