Tänään oli Milalla vuorossa HSKH:n kisat Vantaalla.

Hyppyrata

Hyppyradalla oli tuomarina Marjo Heino, ja kimurantin radan hän olikin ykkösille suunnitellut. Mineillä yksi kohta oli helpompi, mutta medeille sitä vaikeutettiin. Makseille kohta taas muutettiin helpommaksi :). Asiastahan voi olla monta mieltä, mutta minusta ykkösten radat ovat kyllä vaikeutuneet viime vuosina. Tai sitten katson niitä vain eri vinkkelistä.

 

Rata oli tällainen, muistini mukaan.

 1242912043_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ajattelin että tuossa pyörityksessä meille tulisi jos ja vaikka kuinka monta hyllyä ja kieltoa ymsymsyms. Mutta Mila pysyi hyvin hanskassa ja kuulolla. Ohjaaja vain oli muutamissa kohdissa myöhässä jolloin ohjaukset eivät menneet aivan suunnitellusti. Tyylipisteitä ei meidän suorituksesta olisi voinut jakaa. Pari kertaa tuli turhia pyörähdyksiä ja täpäriä pelastuksia. Mutta niistä selvittiin kunnialla. Kepeille asti. Siinä sitten mokasin. Kepeille mentiin hienosti ja Mila pujottelikin nätisti, kunnes minä pölvästi menin ja hidastin liikaa ennen kuin Mila oli suorittanut kepit loppuun. Mila sitten kääntyi katsomaan minua ja hidasti vauhtiaan, oikeastaan pysähtyi juuri ennen toiseksi viimeisestä väliä. Hyökkäsin heti työntämään Milan suorittamaan viimeisetkin välit, mutta tuomari antoi siitä vitosen. Taisi nokka käydä juuri ja juuri seuraavan kepin linjan yli.  

Mutta tulos siis 5, ajalla -7,xx ja sijoitus 2/17. Luokassa tuli vain 6 tulosta ja vain yksi nolla.

 

Perusrata

Perusradalla tuomarina oli Anne Huittinen. Perusratakin oli aikalailla sellainen hanskassa vietävä rata muutamaa vauhdikkaampaa kohtaa lukuun ottamatta.

 1242911987_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 Mila pysyi tälläkin radalla hyvin kädessä ja ohjautui hienosti. Keinulle Mila tuli hieman vinosti, olisi pitänyt ottaa renkaalta hieman tiukemmin hanskaan. Ylösmenosta keinulta siis 5. 7-hypyn rima tippui, siitä toinen 5. Kun kerran virheitä oli alla, otin kontaktit tooodella varmasti, vaadin Milan tulemaan kunnolla loppuun asti 2on-2off asentoon ja kehuin siinä ennen kuin annoin luvan jatkaa. Niihin meni aikaa monta monituista sekuntia. Silti saimme melkoisen suoritusajan.

Tulos siis 10, ajalla -18,85, sijoitus 7/19.

 

Hyllyputki on nyt näköjään katkaistu ja tuloksia alkaa tulla, hienoa. Kyllä radallakin huomaa, miten eri tavalla Mila jo lukee ja kuuntelee minua, ja minä alan vähitellen hahmottaa, miten Milaa pitää ohjata. Jatkuvaa parannusta suorituksissa, eiköhän ne nollatkin kohta tule.

 

 

Plussaa:

+ Mila hyvin kuulolla

+ Mila tuli hyvin ohjauksiin mukaan, eikä valinnut omiaan, vaikka minä möhlin

+ keppien sisäänmenot, tosi hyvät!

 

Treenattavaa:

-         kepeille loppuun asti suorittamista minun sijainnistani huolimatta (Savikon neuvomia harjoitteita pitäisi nyt alkaa tehdä)

-         puomille nopeutta alasmenoon

-         keinulle menoon varmuutta ja halua – keinusta mieluisampi Milalle