Eilisestä flopista sisuuntuneena lähdin tänään treenaamaan.

Päivän teemana oli kääntyminen :) Rimat 10-15cm.
Ensin otin vain yhdellä hypyllä. Lähetin Milan hypylle ja käänsin sen vastaisella kädellä siivekkeen ympäri tai 90 asteen kulmassa hypyn jälkeen. Palkkasin lelulla, heittämällä lelun taakseni, ohjaavan käden puolelle. Toistoja molempiin suuntiin.
Sitten otin kahta rinnakkain olevaa hyppyä (1-2 & 21-22). Lähetys ensimmäiselle hypylle koiran puoleisella kädellä (samalla sivuetäisyysharjoitusta) ja vastaanotto vastaisella kädellä toisen hypyn yli. Ensimmäisellä kerralla Mila meni toisen hypyn ohi takakautta, 
mutta SE EI MENNYT PUTKEEN, vaikka se oli niin ihanasti ansaesteenä. Hieman tiukempi käskytys ohjauksen apuna toisella toistolla ja johan pelittti. Muutamia toistoja molempiin suuntiin, eikä erityisen tiukkaa käskytystä tarvittu ensimmäisen onnistuneen toiston jälkeen.
Sitten otimme esteet 31-32 ja 41-42. Tässä vauhti ehti kasvaa hieman suuremmaksi, joten ajattelin, että kääntyminen voisi olla vaikeampaa. Jätin Milan ensimmäisen hypyn taakse ja menin esteiden väliin sisäkaarteeseen. Aloitin käännöksen ohjaamisen jo ennen toista hyppyä vastaisella kädellä. Käännökset menivät melko kivasti vauhdista huolimatta, vain muutaman kerran kaarre
venähti hieman pitkäksi.

\"Photo">Kuvio

Erikseen harjoittelimme rengasta kuntoon. Muutaman toiston otin niin, että kutsuin Milan renkaan läpi näyttämällä kädellä mistä pitäisi tulla. Sitten laitoin renkaan taakse namilautasen ja otin molemmilta puolilta lähetyksiä targetille. Oikein kivasti Mila alkaa jo hakea rengasta, vain muutaman kerran se meinasi mennä (tai meni) sivusta, niistä ei kuitenkaan palkkaa irronnut.

*ehkä se alkaa kääntyä, kunhan vain harjoitellaan
*kertaakaan ei treenatessa Mila lähtenyt putkeen, vain kerran tauolla se meni sinne itseksensä
*jos käskytin liian kovaa esteellä, tai heitin lelun liian lähelle hyppyä, tippui rima (pari kertaa)
*ehkä meidän ei tarvitsekaan vaihtaa lajia :)
*renkaalle voinen vähitellen liittää oman liikkumiseni, nyt olen vain ollut paikoillani lähettämässä tai vastaaonttamassa sitä