Tällä viikolla on ollut oikein kunnon talvipakkaset täällä etelässäkin. Joinain päivinä jopa -28°C. Emme ole siis juurikaan ulkoilleet. Nimittäin Doriksellekin tuo astemäärä on jo liikaa. Ilman tossuja tuottaa tarpeillaankin käyminen tuskaa. Mila taas ei ole moksiskaan pakkasesta. Kertaakaan en ole tytön nähnyt edes nostelevan tassujaan ulkona. Milan kanssa olemmekin olleet vähän pidempiä aikoja ulkona, mutta lähinnä olemme touhunneet sisällä.

Tänään oli iltapäivällä pakkanen alkanut laskea, oli vain -15°C. Ja kun oli vielä valoisaakin kotiin tullessa, lähdin tyttöjen kanssa metsään. Oli ihana pitkästä aikaa päästä reippailemaan ulkoilmaan. Koiratkin olivat aivan innoissaan. Kovien pakkasten seurauksena oli kuitenkin lumi kovaa ja karkeaa. Milaa hanki kantoi, mutta Dorista se ei kestänyt. Dorista näytti selvästi sattuvan tassuihin kävely hangessa. Voin kyllä kuvitella miltä tuntuu, kun karhea ja terävä lumi raapii jalkoja... Ei kiva. Kuljeksimmekin sitten traktorin ja moottorikelkan jälkiä pitkin, niissä kun lumi oli tallautunut tiiviiksi. 

Ulkoilun jälkeen on Milakin ollut hieman rauhallisempi. Monta toimetonta päivää peräkkäin näyttää olevan tytölle liikaa - virtaa alkoi olla jo rasittavuuteen asti, siitä uusi lempinimikin...

Meidän täytynee ottaa taas ohjelmistoon rauhoittumisharjoituksetkin. Varmasti jatkossakin tulee välillä päiviä, jolloin aktiviteetteja ei ehditä Milalle tarjota. Tällöinkin olisi Milan hyvä osata odottaa rauhassa ja lepäillä. Tietenkin pentu on pentu, mutta ei (muistaakseni) muut koirat meillä ole pentuinakaan olleet aivan noin toimeliaita. Milan elämäniloa ja riehakasta menoa on kyllä kiva seurata ja sellaista aktiivista koiraahan halusinkin. Vastapainoksi menolle ja meiningille on kuitenkin hyvä oppia myös tarvittaessa rauhoittumaan.