Tällä viikolla olen palannut koulun penkille. Monen viikon loma ja pitkät aamu-unet ovat siis takana. Aikaiset herätykset ovat muutenkin olleet tuskaisia, eikä Mila ole asiaa helpottanut. Aikuiset koiramme tuntevat jo päivärytmin ja ovat aamuisin rauhallisia. Käytän ne ulkona tarpeillaan ja annan ruuan. Sitten ne alkavatkin käydä päivälevoille. Illalla vasta puuhaillaan enemmän. Mila taas on aamuisin NIIN täynnä virtaa että huh huh! Kärsivällisyyteni onkin aamuisin usein koetuksella. Unihiekat silmissä, hermot kireällä ja kiire - ja jaloissa pyörii ja hyörii elämäniloa täynnä oleva pentu. Ei Milalle tietenkään vihainen voi olla, ja piristäähän se tavallaan itseäänkin, kun toinen on niin iloinen. Olen nyt yrittänyt olla sen kanssa aamuisin ulkona vähän pidempään kuin muiden kanssa, jos se jaksaisi sitten paremmin päivällä lepäillä.

Ja taas iltapäivisin. Pitkän päivän jälkeen kotiin tullessa tekisi mieli päiväunille tai sohvalle rentoutumaan. Aikuisten kanssa olenkin pitkään toiminut niin, että käymme pikaisesti pihalla ja menemme päiväunille. Torkkujen jälkeen sitten ulkoilemme enemmän. Vielä ei tuo rytmi onnistu Milan kanssa. Ehkä ihan hyväkin, tuleepa nukuttua paremmat yöunet, kun jää väliin monelle niin tutut "pienen hetken torkkuni" (Minna ainakin tietää mistä puhun..).

En vuodatuksestani huolimatta ole väsynyt tai ärtynyt pentuun. On oikeasti todella ihanaa seurata pennun leikkejä ja riehumista! Ja pentuaika menee nopeasti ohi, siitä pitää nauttia! Mutta ajattelin olla rehellinen. Varmasti kaikki pennun omistajat jossain vaiheessa haluaisivat levähtää juuri silloin, kun pentu haluaisikin puuhailla. Jos joku aktiivisen pennun omistaja väittää, ettei hänellä koskaan kiristy pinna pennun kanssa, en usko häntä ;) Mila ei vain vielä ole oppinut meidän arkipäiviemme rytmiin. Olisi varmaan aiemmin pitänyt alkaa heräillä aiemmin ja ajoittaa aktiviteetit iltaan.

Vihdoinkin täälläkin on tullut talvi ja lunta on tuiskuttanut melko lailla. Mila on ollut aivan innoissaan lumesta. Typy juoksee ja pomppii hangessa ja työntää päänsä lumeen. Sitä riemua katsellessa on aivan pakko itsekin istahtaa lumeen ja pyöriä siellä pennun kanssa. Ja varmasti karisee väsymys mielestä! Maailmaa pitäisikin osata katsoa pennun (tai lapsen) silmin, kaikki on uutta, ihmeellistä ja ihanaa, eikä ole estoja toteuttaa tuollaisia nautintoja.

Mila ja Doris ovat jo ystävystyneet kivasti. Toki edelleen Doriksellakin menee välillä hermot pentuun, mutta vielä ainakin Mila uskoo heti Doriksen oikeaa ärähdystä. Ne leikkivät keskenään jo päivittäin. Doris osaa olla nätisti ja lopettaa heti, jos Mila vingahtaa. Dino ja Mila sen sijaan ovat alkaneet ottaa hieman yhteen. Dinolla menee Milaan hermot, eikä Mila aina usko sen ärähdyksiä, vaan käy "vastaiskuun". Välillä tosin olen yllättänyt Dinonkin leikkimästä Milan kanssa  :).  Repo ja Mila sen sijaan ovat oikea ärripurri-pari. Mila haluaisi leikkiä Repon kanssa (tai Repolla), ja Repolla palaa käpy heti, jos Mila tulee tökkimään. Milasta se vaikuttaa olevan vain todella hauskaa kun Repo alkaa pärisemään. Repo-raukasta kun ei oikeasti ole vastukseksi, eikä se raukka pysty edes puremaan... Saas nähdä miten tilanne etenee koiralaumassamme ja millaisen paikan Mila itselleen laumassa saa.