Miten meidän laumalle aina sattuu ja tapahtuukin?

Katselimme lauantai-iltana televisiota ja oli mukavan rauhallista. Jossain vaiheessa olin kuulevinani jotain ääntä vessan suunnalta. Siinä vaiheessa aloin katsella, näkyykö Milaa missään. Ei näkynyt. Pahaa peläten menimme katsomaan vessasta, ja sieltähän se Nalle Puh kömpikin ulos. Yläkerran vessassa on nimittäin Repon ruokasäkki avattuna… Arvaatte varmaan, että Mila oli viihtynyt vessassa oikein hyvin, vaikka ovi oli kiinni ja valot poissa. En tiedä kuinka kauan tyttö oli vessassa ehtinyt olla. Meillä ei ollut minkäänlaista hajua siitä, miten olemme onnistuneet (ja milloin) sen sinne sulkemaan!!

Enkö juuri mennyt sanomaan, että ahneus on hyvä piirre?! Tässä tapauksessa ei. Mila oli oikeasti aivan järkyttävässä kunnossa. Vatsa oli kuin räjähtämäisillään oleva ilmapallo, pinkeä, kova ja monta kertaa normaalin kokoinen. Koko illan Mila oli todella voipunut ja lähinnä makoili häkissään. Vettäkin hän joi maaten. Maha oli aivan täynnä, joten oksennuttaminenkin olisi ollut riskialtista. Annoimme sille vain vettä ja parafiiniöljyä suun kautta.

Seuraavana päivänä oli havaittavissa sitten se ahneen loppu…

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Sunnuntaina kävimme pentutreffeillä. Mukana oli Jaanan ja Jounin borderterrieri Kassu, Terhin ja Petterin jackrussel Ruusu ja Mila. Koirilla näytti olevan oikein hauskaa, täytynee ottaa joskus uudestaan. Oli alustavasti myös puhetta, että voisimme keväämmällä käydä yhdessä myös agilitykentällä, opettelemassa hieman keskittymistä kavereiden läsnäolosta huolimatta.