Mila starttasi vuoden ensimmäiset kisansa Kirkkonummella 17.1.2010. Yli kuukauden agilitytauon jälkeen ehdimme treenata kahdesti ennen kisoja, ja hieman jännitti miten mahtaa agiliitäjän käydä.

 

Tuomarina molemmilla radoilla oli Mia Laamanen. Mia oli laatinut mukavat ja vauhdikkaat, mutta myös haasteelliset radat. Kovaa vauhtia ja tiukkoja käännöksiä sekä ”vääriä” putken päitä eli kuljetuksia.

 

Tavoitteeni kisoihin oli se, että saisin pidettyä käteni aisoissa, enkä huitoisi ihmeellisesti. Enkä varsinkaan tekisi niitä pirun vippauksia! Tulostavoitteita ei siis ollut ja keskityinkin ratasuunnittelussa, sekä radoilla (yritin) käsiini.

 

Eka rata oli tällainen:

 

Hylly napsahti heti 5-hypyllä. Kiirehdin liikaa eteenpäin ja Mila tuli hypyn ohi perässäni. Ja ehti tietenkin seuraavalle esteelle ennen kuin reagoin. Hyllyn jälkeen otin kontaktit tarkasti, kehuin ja rauhoitin Milaa aina 2on2off –asennossa. Mila jäi hyvin A:lle ja pääsin hieman eteenpäin. Näin sain X-XX käännöksen tosi tiukaksi. Keinun jälkeen lähetin putkeen ja painatin menemään kohti X-hyppyä. Ehdin hyvin ja kerkesin jarruttaa Milaa /ottaa sen hanskaan ennen hyppyä. Näin sain sen loistavasti vedettyä pois väärästä putken päästä. Mutta – TEIN TAAS VIPPAUKSEN lähettäessäni Milan putkeen. Alkoi saman tien ottaa päähän. Loppuun mentiin hienosti.

Tulos siis HYL.

 

Toinen rata:

 

Nyt keskityin suunnitelmassani putkille X ja XX. Ajattelin että on pidettävä Milan puoleinen käsi alhaalla ja lähetettävä se putkiin vastaisella kädellä kääntäen, etten vahingossa sinkauta sitä väärään päähän ja että oppisin käsieni käyttöä. Puomin jälkeisellä putkella se onnistuikin, mutta viimeisellä olin jäljessä ja aloin olla jo sen verran hosumisvaihteella, että vippasin sen taas sinne putkeen. Meneehän se hienosti niillä, mutta kun se lähtee kädennostosta minusta poispäin vaikka pitäisi mennä suoraankin. Argh. Enkö ikinä opi?! No, nyt sentään tiedostan ongelman, joten enköhän vähitellen opi myös hallitsemaan noita käsiäni.

Rataan. Tulin puomin oikeaa puolta. Puomille Mila jäi taas pitkästä aikaa jumittamaan. En kuitenkaan antanut sen lähteä kontaktilta ennen kuin se oli oikeassa asennossa, johon se siis taas hiipi askel kerrallaan. Keinun jälkeen yritin kääntää tiukasti kädet alhaalla tuota 180-käännöstä. Rintamasuuntani kuitenkin osoitti oikealle ja sinnehän se Mila hypyltä sinkosikin. Onneksi ei mennyt putkeen tai hypyille vaan sain sen oikealle hypylle mielettömän kaarteen jälkeen. Tuon vuoksi olin A:lla selvästi Milan takana, mutta se pysähtyi kontaktille loistavasti ja lähti luvasta putkeen. Upea ja nopea sukellus kepeille ja vähän alkoi jo jännittää. Hyppykaarteeseen Mila jo sinkosi ja mie jäin jälkeen. Onneksi se luki kuitenkin oikean pään putkesta. Renkaalle Mila tuli vähän liian lujaa, en enää malttanut ottaa tarkasti ja linja seuraavalle hypylle meinasi valua pitkäksi. Onneksi kuitenkin Mila korjasi ja päästiin maaliin asti puhtaalla radalla. Ei todellakaan mikään tyylipuhdas rata, vaan pikemminkin työvoitto.

Tulos siis 0, ajalla -12,42, sijoitus 1/11.

 

Nyt tuli esiin myös toinen ongelmamme, minkä Mia totesi ja pakko on allekirjoittaa. En vedä loppuun asti skarppina ja kontrolloidusti, vaan ote lipsuu loppua kohti ja homma menee hieman hosumiseksi. Niinhän se on, nyt sen vasta tajusin. Tuohonkin täytyy kiinnittää huomiota ja opetella tekemään töitä viimeiselle esteelle asti.

 

Nolla kuitenkin saatiin, uskomatonta! Ei mikään huono aloitus tälle vuodelle. Ehkä me tänä vuonna vielä noustaan sinne kakkosiin.. (tuo viimeinen tuli kuiskaamalla ettei kukaan vain kuule…)