Olen ollut näköjään todella laiska blogin pitäjä kun on jo melkein kuukausi edellisestä päivityksestä.

Tässäpä kuukauden kuulumiset ja tapahtumat lyhykäisesti.

Talvi tuli ja meni.Oli niiiiin ihana kun tänne eteläänkin tuli lunta. Tuli heti paljon jouluisempi ja iloisempi mieli. Ulkoilu tuntui houkuttelevammalta ja sisään tuli huomattavasti vähemmän kuraa ja hiekkaa.
Milahan oli aivan haltioissaan lumesta. Se on pennusta asti rakastanut lunta ja siinä leikkimistä. Nytkin se aina ulkona oikein loikki hankeen ja halusi sille heiteltävän lunta.
Yllättäen mielestäni myös Doris ilahtui lumisesta maasta. Kai se on kuitenkin kivempi kuin märkä ja liejuinen maa. 
No se talvi ei kauaa kestänyt. Uutta odotellessa.

Treenailtu on, paitsi ei nyt pariin viikkoon. Milalla alkoi nimittäin juoksu. Ja olen sen verran laiska näköjään, ettei vain yhden koiran kanssa jaksa lähteä hallille treenaamaan. Nyt taitaa juuri olla tärppipäivät, sen verran kovasti on Repo Milaan rakastunut. Ja jälleen Dino on ainoa, jolle Mila oikein tyrkyttää itseään. Ei tietenkään Repoa ja Milaa vahtimatta uskalla keskenään jättää, eiköhän nuo koirat keinot keksisi vaikka kokoeroa onkin. Erikoisia pentuja olisi varmasti luvassa, mutta ei kiitos kuitenkin :D

Ei kait täällä mitään muuta ihmeellistä ole tapahtunut. Normaalia arkea.