Niin joo, tietämättömille tiedoksi, Leevi on 6v kastroimaton westie. Ja westieksi mielestäni melko terävä, ei yhtään sellainen lössykkä kuin jotkut. Taistelutahtoinen ja oikea "terrieri". Aikaisemman elämänsä Leevi on elänyt ainoana koirana ja on liittynyt "laumaani" miehen mukana :) Alkuun Leevillä oli selkeästi ongelmia koirien elekielen tulkitsemisessa, eikä se oikein itsekään "puhunut" selvää koiraa. Vähitellen sen eleet ovat tulleet selkeämmiksi ja se usein näyttää myös lukevan toisten eleitä oikein. Doris esim. käyttää hyvin vahvaa elekieltä ja on rauhallinen "opettaja".

Dinohan ei tappele, eikä edes puolustaudu, yrittää vain välttää sellaisia tilanteita joissa erimielisyyttä tulee. Näin minäkin olen ajatellut, ettei tappelua katsota, enkä todellakaan hyväksy sellaista. Ollaan siis kenties oikealla tiellä, kun yritämme nostaa Dinoa laumassa ja pitää Leeviä alempana. Nyt onkin oikeastaan mennyt jo jonkin aikaa ilman hyökkäyksiä. Kyttäilyä on kyllä jatkuvasti. Pienessä asunnossa koirien erilläänkään pito ei jatkuvasti onnistu.

Ja tuohon unettomuusasiaan. Viime yö oli IHANA! Saimme nukkua heräämättä koko yön (joskin heräsin aamulla päivystyspuhelimen soittoon, mutta normaalia pirteämpänä). Mila lähti illalla suosiolla pois makuuhuoneesta, kokeili kerran ovea, ja kun se ei auennut, tyytyi nukkumaan toisella puolella. Kukaan ei halunnut ulos yöllä, eikä muutenkaan metelöinyt. Ajattelin muuten sitäkin, että tämä nukkumisjärjestelykin voi auttaa tuohon Dino-Leevi -ongelmaan. Eikös se myös nosta Dinon arvoa laumassa, että se saa nukkua meidän kanssamme?