Pohjoisesta palattuamme on meillä ollut pienoinen ongelma. Siellä koirat nimittäin ovat saaneet nukkua sängyssä ja täällä kotona taas eivät. Mila ja Dino eivät öisin edes yritä sänkyyn vaan nukkuvat kiltisti omilla pedeillään. Nämä kaksi punaista sankaria sen sijaan - voi itku! Doris on kyllä mennyt iltaisin itsekseen ja tappelematta sohvalle nukkumaan, mutta jossain vaiheessa yötä se alkaa itkeä ja tulee kinuamaan sänkyyn. Ja kun Doris herää, alkaa Repokin vaatia sänkyyn. Parina yönä olen käynyt tunnollisena, hyvin koulutettuna orjana, laittamassa Doriksen uudestaan sohvalle, jopa peitellyt sen. Välillä tämä on hetkeksi riittänyt, välillä ei, jolloin olen jäänyt hetkeksi sohvalle Doriksen viereen. Tiedän tiedän tiedän, Doris on aivan piloille lellitty - mutta onhan se mun oma prinsessa. :D
Yhtenä yönä minulla meni kuitenkin hermot jatkuvaan sängystä nousemiseen jolloin laitoin tylysti makuuhuoneen oven kiinni ja kuuntelin aikani Doriksen itkua oven takaa. Aikansa se möykkäsi, mutta meni sitten takaisin nukkumaan ja tyytyi kohtaloonsa. Miksi en ole tehnyt tuota jo aiemmin!?! Kait sitä jotenkin ajattelee pääsevänsä helpommalla ja nopeammin takaisin uneen, kun suostuu näihin 
"vaatimuksiin". Mutta loppupeleissä tuolla tavalla toimimallahan olen (siis nousemalla pienestäkin itkusta) opettanut Doriksen ja Repon pompottamaan minua.

Doriksen tapauksessa toimintaani kyllä varmasti vaikuttaa sekin, että sitä on joutunut kohta vuoden ajan viemään aina välillä yölläkin ulos. Kun se alkaa vinkua, on tyytymättömyyden vaihtoehtona todellinen hätä ulos. Molemmat alkavat nimittäin samanlaisena pienenä piipityksenä, vessahädän kohdalla vinkuminen vain
voimistuu huomattavasti nopeammin muuttuen ulinaksi.

Toivottavasti lauma pian taas tottuisi näihin kotirutiineihin ja minä saisin nauttia taas siitä autuaasta tunteesta, kun voi sängyssä suoristaa jalkansa silloin kun haluaa ja vaihtaa asentoa vapaasti!!